tiistai 1. heinäkuuta 2008

nuoriso tottistelee

Tulipa sitten raahauduttua molempien elikoiden kanssa Haunisiin, vaikka rankan työpäivän jälkeen ei niin hirveästi olisi huvittanut.

Bette pääsi ensin kentälle. Palkkasin sitä patukalla kontaktista perusasennossa. Vieläkään en sitten ole oppinut pitämään hanskoja sen kanssa, joten tuloksena jälleen vertavuotava ventti etusormessa... Muutama pikku pätkä seuraamista ja sitten paikalla oloon. Laitoin sen kaiken varalta liinalla tolppaan kiinni, mutta neitihän yllätti ja pysyi tosi hienosti makuulla, vaikka häiriötä kentällä riitti. Vain kerran nousi istumaan, kun toinen koira teki A-este noutoa.

Cadon kanssa otettiin seuraamista, lähinnä vasemmalle käännöksiä ja tempon muutoksia. Vasemmalle kääntyminenhän on sille todella vaikeaa, mutta "pienellä" vartaloavulla alkoi taas sujumaan ihan kivasti. Tällä kertaa seurasi suorassa ja oikealla paikalla. Tarkoitus ottaa juoksusta hitaaseen kävelyyn siirtymisiä, mutta kun huomattiin, että jätättää jo juoksussa, niin päädyin palkkaamaan suoraan juoksemisesta. Muutamalla toistolla saatiin sitäkin (ainakin tällä kertaa...) korjattua. Lopuksi vielä muutama vauhtinouto Anun avustuksella.

Bette pääsi vielä toistamiseen kentälle. Koitettiin pähkäillä, miten sen saisi istumaan esine suussa. Patukan kanssa ei ainakaan onnistunut, kun nostaa aivan liikaa kierroksia. Pitäisi saada se jotenkin rauhoittumaan esine suussa, mutta joko mälvää tai sitten tiputtaa. Vinkkejä otetaan vastaan!!! Lopuksi vielä vauhti luoksetulo suoralla palkalla jalkojen välistä. Tähtäys toimi tälläkin kertaa.

Kiitokset Anulle, jälleen kerran, tumpelon ohjaajan peräänkatsomisesta!

Ei kommentteja: