sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Tottistelua

Selvisin pitkästä aikaa Haunisten kentälle peräti kahden koiran voimin.

Bettelle käynti kentällä oli vasta elämänsä toinen. Koirien tarkastuksessa suhtautui epäluuloisesti kouluttajaan. Syynä ehkä se, että olin sen verran viime tipassa paikalla, että ei ennättänyt yhtään katsella ympärilleen. Ei kyllä ole koskaan aikaisemmin suhtautunut vieraaseen ihmiseen noin. Asialle täytyy varmaan tehdä jotain... Muuten sitten vain leikittiin patukalla kentällä ja otettiin muutama sivulle tulo ja maahan meno. Hyvin Bette keskittyi leikkimään, vaikka kentällä oli samaan aikaan liki 30 muuta koiraa. Varsinaista treeniä ei tuon kanssa noin suuressa häiriössä vielä kannata edes harkita.

Cadon kanssa oltiin myös vain alkuseremoniat ryhmässä mukana. Tarkastuksessa tahtoo vielä änkeä "tuomariin" nojailemaan. Päinvastaiset ongelmat siis koirilla... Treenattiin vielä ilmoittautumista Jarmolle. Sujui hyvin, kun on kunnolla käskyn alla. Ampumiseen ei suuremmalti reagoinut. Ensimmäisessä laukauksessa kontakti tippui, mutta loput meni hyvin. Henkilöryhmässä jätätti taas alkuunsa, mutta kun hetki kierreltiin, niin seurasi hyvin. Näiden jälkeen treenasin yksin. Ensin luokse tulo kentän reunaan, josta jätin eteen menopalkan. Yritän sen näin saada yhdistämään eteen menon samaan suuntaan kuin luokse tulo. Väliin otettiin seuraamista ja muutama liikkeestä istuminen. Seuraamisessa palkkasin vain hitaasta kävelystä, mikä tuntuu olevan Cadolle vaikea liike - kontakti häviää helposti ja ennakoi istumista. Lopuksi vielä eteen meno namipussille. Hyvin lähti, vaikka melko pitkä väli oli siitä kun se pussi sinne kentänreunaan vietiin.

Sitten pääsikin nuoriso-osasto hetkeksi juoksemaan metsään. Autolle palattua otin vielä Cadon kanssa naapurikentällä muutaman A-este- ja hyppynoudon patukalla. Molemmat meni hienosti, tosin hyppyeste oli vain 65cm. Enempää en siltä tähän hätään vielä vaadikaan. Hyvät treenit kaiken kaikkiaan. Kun vain saisi itseään useammin niskasta kiinni...

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Mettätöitä ja tappajatuoli

Eilen riehuttiin mökillä moottorisahan kera. Saatiin vihdoin kaadettua parkkipaikalla tiellä olevat puut. Koirat sai odottaa kaatojen ajan autossa, mutta siivoustöissä olivat kovasti mukana.

Saatiin kotiin myös edellisellä viikolla tilattu reclainer-tuoli olohuoneeseen. Oikein mukava mekanismilla varustettu lökötuoli. Mustat eivät olleet moksiskaan, mutta Cadolle tuoli oli kauhistus. Ilmeisesti on sitä mieltä, että tuoli syö istujan ja siinä sivussa pienen tervupojan. Tänään sentään on jo uskaltautunut olohuoneeseen, mutta häipyy hyvin vikkelään, jos mekanismia käyttää. Hassu koira!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Meillekkin Blogi!

Täytyypä kokeilla, josko blogin aloittaminen yllyttäisi kirjoittelemaan kuulumisia useammin kuin tuonne kotisivuille. Ja tiedä vaikka innostaisi enemmän treenaamaankin, kun niitä tänne toisten luettavaksi kirjoittelee...