Perjantai aamuna pyörähdettiin Liedossa eläinlääkärissä tarkastuksessa ja sirutuksessa. Pentuset olivat kaikki erittäin reippaita. Hieman protestoivat vastaanotolla ahtaassa häkissä oloa, mutta eipä niitä viitsinyt sinne päästää vapaanakaan seikkailemaan. Kaikki olivat hyvässä kunnossa. Poikien kalleudet tosin vielä hieman piiloittelevat, mutta ei kuulemma ole vielä syytä huolestumiseen. Vihreä poika oli ainoa, joka hieman kovaäänisemmin ilmoitti mielipiteensä sirutuksesta. Muut olivat aivan hiiren hiljaa.
Puolen päivän jälkeen Nina jo soittikin tulevansa hakemaan Betulan kotiin. Eihän se auttanut kuin porhaltaa Linnanpuistosta puukiipeilyn SM-karsintoja katsomasta kotiin lähettämään oma "puuntaimi" maailmalle. Onneksi ei mene Maskua kauemmaksi, joten on lyhyt matka käydä katsomassa! Pentuvarauksenkin taisin jo tehdä, jos Nina meinaa sillä joskus pennut teettää. Olisihan se hienoa, että Nina pystyisi vielä jatkamaan pitkään vaalimaansa narttulinjaa.
Bilgepump's Betula (ei vielä kutsumanimeä) om. Nina Vorselman, kennel Clea's, Masku
Illalla tulikin sitten Laitisen Mirja ja Jyrki valitsemaan itsellensä uroksen. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätyivät keltaiseen urokseen, jonka kutsumanimeksi tulee Puuki. Puuki muutti Nurmijärvelle belgineiti Siskan (C.I.B. FI & S & N & NORD CH JK3 EK3 HK1 TK2 Marmara Rocket Queen) pikkuveljeksi. Puukille on suunnitteilla ainakin PK-ura.
Bilgepump's Fagus 'Puuki', om. Mirja Laitinen, Rajamäki
Bette suhtautui yllättävän rauhalliseti pentujen lähtöön. Muutaman kerran illan aikana nuuskutteli jäljellä olevat tarkkaan läpi, mutta ei muuten tuntunut etsivän "kadonneita" pentuja.
Lauantai aamuna käväistiin jäljellä olevan porukan kanssa mökillä. Hienosti meni sekä matkat että perillä olo.
Pääsin hetkeksi seuraamaan kiipeily SMiä, mutta taas piti lähteä kesken kisojen kotiin ottamaan vastaan seuraavaa pennun katsojaa. Ahokkaan Eeva tuli katsomaan vapaana olevia uroksia. Sinttis valloitti taas yhden sydämen heti ensi silmäyksellä, joten Oskari-poika muuttaa parin viikon päästä Eevan loman alkajaisiksi Hattulaan. Siellä sillä onkin reilusti tilaa temmeltää maaseudun rauhassa kolmen koirakaverin ja kesällä tulevien lampaiden ja mahdollisesti kanojenkin kanssa. Oli lähellä, ettei kaupan ehdoksi tullut, että muutetaan koko porukka mukana ;). Oskarin olisi tarkoitus tulevaisuudessa harrastaa ainakin agilityä.
Bilgepump's Alnus "Oskari", om. Eeva Ahokas, Katinala
Quercus (vihreä uros) ja Tilia (pinkki tyttö) tullaan huomenillalla hakemaan omiin koteihinsa ja Maluskin (lila tyttö) jo torstai aamuna. Kyllä taitaa sitten talo tuntua tyhjältä ja hiljaiselta...
Kotiin jää siis lopullisesti punainen uros, Bilgepump's Acer "Buntta". Kuvia joskus toiste...