keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Näkölähtöjä

Cado pääsi tällä kertaa jälkitreeneissä helpolla. Otettiin nyt leirillä saatujen ohjeiden mukaan muistikuvatreeniä janoilla. Näytin jäljentekijän Cadolle janan kohdalla ja hetsasin sitä hiukan. Sen aikaa odoteltiin, että Mira kerkesi pois metsästä ja samantien Erkille "ilmoittautuminen" ja janalle lähetys. Ensimmäisellä oli intoa niin paljon, että ampui samantien reilusti jäljestä yli, eikä voinut paljon jäljestämisestä puhua siinä hötäkässä kun vihdoin löysi jäljen. Keppikin piti väkisin nostattaa. Toisella yrityksellä lähti jo vähän rauhallisemmin, mutta hieman kaarrellen ja takajäljelle, vaikka näki mihin suuntaan Mira oli menossa. Kepin kuitenkin ilmaisi tällä kertaa hyvin, vaikka melko korkealla nenällä menikin. Kolmatta lähetystä saattoi jo sanoa täydelliseksi ja siihen sitten lopetettiin.

Treenin tarkoituksena on siis saada koiralle mielikuva siitä, että kun metsässä ilmoittaudutaan "tuomarille" niin se muistaisi, että siellä kauempana on kulkenut jäljentekijä. Täytyy nyt toivoa että näistä olisi apua tuohon meidän janaongelmaan. Sen kun vaan tietäis mistä johtuu se että toisinaan Cado lähtee hyvin janalle ja etenee ja toisinaan sitten taas jää vain jalkoihin pyörimään. Tiedä sitten onko ongelma koiran vai ohjaajan viretilassa... Taidan kuitenkin epäillä sitä jälkimmäistä...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Koita Kati sellaista temppua ett laitat sen ekan kepin janan päähän mistä jälki menee tai sitten vain muutaman askeleen siitä eteenpäin jäljen mukaisesti.

On kuin lähettäisit koiran eteen esineen luo ja sillä pitäis alkaa lähteen vauhdilla etiäpäin! Varsinkin jos oot eteen lähetystä esineen kanssa kentälläkin treenaillut...

Tsemppiä jälestelyyn!

Anna