Pitkästä aikaa Merjan kanssa treenaamassa jälkeä. Cado oli onnesta soikea Merjan nähtyään.
Cadolle tehtiin ensin pari mielikuvajanaa ruokapalkalla. Ensimmäisellä otti takajäljen, mutta kääntyi oikeaan suuntaan muutaman metrin jälkeen. Toinen meni todella mallikkaasti. Merja oli myös tallannut n. 300m pitkän jäljen valmiiksi vanhenemaan. Sille janalle lähtö oli selvästi epävarmempi. Eteni kuitenkin suht hyvin, tosin oikaisi hieman purkilleen. Ekassa kulmassa pyöri hetken. Selityskin löytyi, kun kulma oli terävämpi kuin 90 astetta. Löysi kuitenkin jäljen hyvin. Kaikki kepit löytyi ja ihan hienosti poika teki töitä. Sen janan kun vain sais jotenkin toimimaan! Kiitos Merja treeniseurasta!
Kotipihalla otettiin Betten kanssa jo minuutin paikallaolo. Ensimmäisellä jätöllä karkasi, mutta toisella yrityksellä onnistui. Hieman haisteli juuri ennen kuin minuutti tuli täyteen, muuten ihan mallikelpoinen suoritus. Edistystä siis nähtävissä. Sitten hieman seuraamista. Eipä ole jalkapallo maailman kätevin motivaatioesine, mutta minkäs teet jos se on SE paras palkka. Hienosti Onnistui jo käännöksetkin. Ainakin omaan silmään näytti seuraavan suorassa. Lopuksi vielä eteenmenoa pallolle. Sinkoo kyllä mieletöntä vauhtia. Tätä otettiin heti eri suuntiin, ettei vaan tule samaa ongelmaa kuin Cadolla.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti