Hämärää ja veristä touhua

Iskipä taas illan hämärtyessä inspiraatio pikaisiin tottistreeneihin takapihalla.

Ensiksi Bette kehiin pallon ja HKn sinisen voimalla. Kuvittelin, että pallolla palkatessa sormet säästyisi... Aluksi täyskäännöksiä makkaran voimalla. Hetken aikaa käännöksen jälkeen poikittaa, mutta muuten nopeita ja tiiviitä käännöksiä. Pallon kanssa otettiin liikkeestä seisomista. Vielä ollaan siinä vaiheessa, että pallo lentää samaan aikaan käskyn kanssa. Eiköhän se tuosta ala sujumaan. Muutama kaukojen istumaan nousu ihan läheltä, hyvin toimii. Sitten vielä koivunkiertoa. Lähtee todella vauhdikkaasti. Välillä heitin pallon sen taakse ja välillä itseni taakse, ettei ala ennakoimaan pysäytystä. Lopuksi vielä otettiin paikallaolo. Aikaa ehkä reilu puolitoista minuuttia. Makasi nätisti. Palatessa aloin sitten ihmettelemään, kuinka oikea käsi tuntui niin tahmealta ja sehän oli ihan veressä. En edes huomannut missään vaiheessa, että olisi pikkusormeen napannut tai raapaissut, mutta niinpä siinä oli kunnon viilto ja verta tuli ihan riittämiin. Ei kun laastari sormeen ja seuraava koira treenattavaksi...

Cadon kanssa aloitettiin kaukoilla. Matkaa ei voi vieläkään ulkona paljoa pidentää. Niin kauan toimii, kun keskittyy kunnolla, mutta kun häiriötä on, niin ei nouse. Saa siis kisat vielä odottaa. Luoksetulossa tuli nyt jostain syystä kaksi kertaa vasemman jalan eteen, joten otettiin namin kanssa eteenistumisen tarkennusta. Kertaalleen pysäytys heti palkaten ja vielä vauhti luoksetulo loppuun. Ei tällä kertaa ennakoinut kuitenkaan pysäytystä. Lopuksi vielä pari noutoa, ensimmäisen palautus ravaten, joten ei saanut palkkaa. Toisella toi laukaten, josta sitten saikin palkaksi loput namit pussista.

Edellisen postauksen jälkeen ollaan sentään kerran suoriuduttu pellolle. Cado löysi sentään neljästä kulmasta kaksi viimeistä ilman kiertelyjä, joten toivo elää. Betten jäki meni ihan plörinäksi: kaahotti ja kohelsi. Ilmeisesti se namikipoilla ilmaisujen treenaaminen ei sitten ollutkaan kauhean hyvä idea. Tallasin sille sitten toisen lyhkäsen suoran, jolla nami joka askeleella ja pidin huolen siitä, että jokainen nami sieltä syötiin. Loppua kohden paransi, joten tällä jatketaan, jos vaan vielä jäljestämään päästään. Nyt vaan alkaa olla niin märkää, että kohta saa pellolla jäljestää uiden.

Keskiviikon agitreeneissä pikkuneiti sitten väläytteli jo varsinaisia agilitykoiran elkeitä. Kepit sujuu jo vallan mainiosti ja muutenkin vauhtia ja intoa riittää (sekä myös sitä ääntä... ;) ). Vielä kun saa ohjaaja hieman tarkkuutta, niin siinä tulee olemaan aikamoinen pari kisakentille. Kolmen vartin metsälenkki mökillä ennen treenejä taisi olla ihan viisas vaihtoehto, kun nyt pysyi jo paremmin hanskassa kuin edellisillä kerroilla.