Kaksiviikkois synttäreiden kunniaksi pentuset alkoivat kömpimään huterille jaloilleen ja silmätkin aukesivat kaikilta. Päivä päivältä ne liikkuvat paremmin ja nyt on parina päivänä ollut jo havaittavissa pientä leikin yritystä. Heikohko tasapaino hieman haittaa vielä kisailua!
Muutama on jo yrittänyt kiivetä pentulaatikon matalalle sivulle kurkkimaan suurta maailmaa. Tänään oli jo laitettava salpakin paikoilleen, että saa seinän nostettua ylös, etteivät karkaa sillä välin kun ollaan poissa kotoa. Muovimatollakin ovat saaneet vuorotellen käydä, mutta siinä ei vielä horjuvat jalat oikein pidä. Kai sitä saa kohta rakennella niille isompaa "aitausta", jotta pääsevät laajemmin liikkumaan. Nyt jo odottaa sitä aikaa, että pentuset pääsevät pihalle! Takapiha on tosin vielä siivoamatta ja aidan alareunaan pitäisi kehitellä jotain estettä, ettei tarvitse sitten pentuja naapureiden pihoilta metsästellä.
Äänenkäyttöäkin jo kovasti harjoitellaan. "Punainen" uros sai eilen illalla aikamoisen naurun aikaiseksi yrittäessään ulvoa! Onnittelut vaan sille, joka sen tulee omaksensa saamaan... ;)
Bette jaksaa edelleen hyvin huolehtia lapsukaisistaan. Saapa nähdä kuinka käy, kun ikenissä jo pilkottavat hampaat puhkeaa... Kynnetkin tuli pentuleilta leikattua alkuviikosta ensimmäistä kertaa. "Harmaa" narttu oli ainoa, joka meinasi ihan kunnolla protestoida toimitusta. Taidan jo alkaa toistamaan itseäni, mutta aivan uskomatonta on seurata pentusten kehitystä. Mitään ei oikein meinaa saada tehdyksi, kun sitä vain istuisi pentulaatikon reunalla seuraamassa kääpiöiden hortoilua. Onneksi on vielä viikko lomaa jäljellä! Mitenhän sitä malttaa ollenkaan töihin enää palata???
Hyvää pääsiäistä kaikille!
1 kommentti:
Kiva seurata pentujen kehitystä näin blogin väityksellä. Kovasti odotellaan lisää kuvia ja juttuja. Hyvää jatkoa Bette-emolle, pentusille sekä perheelle!
t. Mirja
Lähetä kommentti