lauantai 9. toukokuuta 2009

Agiliitoa

Henkan polvi on kiukutellut koko kevään ja irtopalaleikkaus odottaa ensi keskiviikkona. Siksipä olen toiminut Betten lainakuskina agilityssä.

Eilen päästiin pitkästä aikaa ihan oikeisiin ryhmätreeneihin. Hienostihan tytteli jo toimii. Lähtökontrollikin on saatu kuntoon. Enää ei ryntäillä ensimmäiseen putkeen, kun remmi irroitetaan kaulasta, vaan odotetaan nätisti lupaa lähteä radalle. Treenit meni oikein mukavasti. Melko haastavia kiemuroita oli Jari radoille keksinyt ja niistä selviämisessä taisi olla ohjaajalla enemmän tekemistä kuin koiralla. Meinasi monta kertaa mennä jalat totaalisesti solmuun! Keppien aloitus ja rengas kaipaa vielä lisätreeniä, mutta muuten Bette jo ohjautuu todella hienosti. Eiköhän se siitä ala sujua, kun treenamassa käy.

Ehkä se juhannuksena kisaamisen aloittaminen ei ole aivan mahdoton ajatus...

Ei kommentteja: