perjantai 25. maaliskuuta 2011

Masu kasvaa ja kasvaa ;)

Betten masu kasvaa jo silmissä. Alku viikosta siirryttiin jo kolmeen ruokintakertaan päivässä. Tuleva mamma syö hyvällä ruokahalulla. Ei tarvita enää maksalaatikoita ja muita herkkuja, että saataisiin ruoat menemään alas kurkusta. Ihan reippaasti lenkeillä kulkee, mutta Cadon leikkiin kutsuista ei enää kauheasti perusta. Hieman reilu kaksi viikkoa olisi vielä osotusaikaa jäljellä.

Pentulaatikko tarpeet hankittiin jo muutama viikko sitten. Tänään vihdoin saatiin aikaiseksi kasatakin se. Jätti-Rätistä löytyy tukevahkoa, enstex-pohjaista teddyä, josta tein alustan pentulaatikkoon. Toinen, vaaleansininen, saa odottaa seuraavaa ompeluinspiraatiota.


Toivottavsti kuva näkyy myös "ei-facebook"-ihmisille. Kännykällä otettu ja viestinä FB:hen lähetettynä jää näköjään aika pieneksi... Mutta eiköhän tuosta lootasta vielä tule kuvia otettua ihan oikeallakin kameralla. ;)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Penneleitä tulossa!!!!!!!!

Tänään sitten päästiin vihdoin ja viimein neljän viikon tuskaisen odotuksen jälkeen ultraan. Ensimmäinen pentu tulikin heti näkyviin, kun skanneri (tai mikä sitten onkaan) laitettiin Betten mahalle. Ja toinen, ja kolmas, ja neljäs ja... Aikamoinen vilske siellä eläinlääkärin mukaan käy, eli odotettavissa olisi ainakin kuusi pentua ;).

Ja tottakai saatiin sitten mukaan ultrakuvakin. Hieman epäselvähän se on, mutta kyllä siinä yläreunassa sikiöpussi ja pentu näkyy.


Nyt sitten alkaa viiden viikon odotus, että saadaan pennelit maailmaan! Pelkkää odottamista *huokaus*.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Odottavan aika on pitkä...

Päivitellään nyt vähän väliaika kuulumisia.

Saatiin sitten tietää, että Betten proge silloin astutuspäivänä olikin vain 1,7, eli aivan turhan matala tiinehtymisen suhteen. Niinpä Jyväskylässä vietetty aika venähtikin sitten sunnuntaihin saakka. Tällä kertaa Fredi oli hyvinkin innokas, eli ilmeisesti oli sitten otollisempi aika. Bette oli tällä kertaa enemmänkin sitä mieltä, että hänen kimppuunsa ei tuolla asenteella tulla, mutta antoi sitten kuitenkin astua. Toivottavasti tuloksellisesti!

Nyt sitten ollaan kovasti odoteltu merkkejä mahdollisesta tiineydestä. Perjantai-iltana neiti hieman yökkäili iltalenkillä ja tänään jätti aamuruokansa syömättä. Heijaa! Ilkeäähän se on iloita toisen heikosta olosta, mutta hieman alkaa toivo herätä. Onhan sillä muutenkin käytös muuttunut. Selvästi on rauhallisempi kuin ennen, mutta on kuitenkin alkanut vahtimaan pihaa. Ennen ei ole välittänyt ohikulkijoista, mutta nyt pitää kaikki ilmoittaa. Ja silmissä on jotenkin erilainen katse kuin ennen... Kunpa ei olisi pelkkää toiveajattelua! Ultraan on varattu aika ensi viikon maanantaiksi (7.3.). Viikko siis pitäisi vielä jaksaa kituuttaa epätietoisuudessa. :/

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Bette < 3 Fred

Eilinen turha pakkasessa odottelu, hotellissa vietetty yö ja aamupäivän Anjalan eläinlääkärillä käynti ja uuden progetestin otto palkittiin sitten puolenpäivään aikaan, kun Fred suostui astumaan Betten. Tai no, Bette osasi pysyä poissa nojailemasta lumihankeen ja sai pidettyä häntänsäkin kurissa.

Nyt sitten odotellaan Jyväskylässä progetestin tuloksia, että mennäänkö uusinta kierrokselle jo huomenillalla vai vasta perjantaina.

Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Juoksu alkoi!

Bettellä alkoi nyt sitten juoksu viime torstaina. Tarkka tyttö, keskiviikkona tuli 6kk ja kaksi viikkoa edellisestä.

Emäntää hermostuttaa! Nyt pitäisi vain tietää, milloin on oikea aika lähteä Kouvolaan Fredin luokse. Loppu viikosta otetaan varmaan progesteronitesti, jos saisi edes jotain osviittaa oikeasta hetkestä. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saadaan huhtikuussa pikku Bettejä ja Fredejä!

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Agilityvuosi tuli korkattua

Heti uuden vuoden päivän aamuna lähdettiin Åsan kanssa ajelemaan Hyvinkäälle agilitykisoihin. Mikäs sen mukavampaa kuin päästä kisaamaan lämmitettyyn halliin.

Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Anne Huittinen. Hiukan tuli kiire rataantutustumiseen, kun kaikki muut olivat jo radalla, kun itse pääsin hallin ovesta sisälle. Rata vaikutti ihan mukavalta mentävältä. Hieman olin vain itse epävarma siitä, missä vaiheessa hakisin koiran halliin sisälle. Mehän ei olla aikaisemmin kisattu vieraissa halleissa. Onneksi Hyvinkään koiraurheilukeskuksessa on hyvin tilaa ja kisarata vasta aivan hallin perällä, joten ei tarvitse aivan radan reunalla yrittää lämmitellä koiraa. Hain Betten sitten hyvissä ajoin ja otettiin hieman seuraamista ja käännöksiä alkuun. Tuntui ihan hyvältä, eikä ihan mahdottomasti nostanut vielä kierroksiaan. Lämmittelyesteillä kävin pikkuisen kokeilemassa, kuinka mattoalusta pitää, eikä siinä ainakaan vaikuttanut liukkaalta. Alkoi sitten neidillä kierrokset nousta, kun jouduttiin vielä odottelemaan vuoroamme. Lähtöön oli vielä rakennettu "karsinat", jonne piti mennä jo muutamaa koirakkoa ennen. Meitä ennen radalla oli aika äänekäs bortsu, joka tietenkin kiihdyttää Betteä vielä entisestään. Ahtaassa tilassa sitä oli aika vaikea saada takaisin hanskaan... Niinhän siinä sitten kävi, että Bette oli aivan täpinöissään, kun lähtöön päästin ja karkasi radalle ennen kuin olin siellä, missä olin ajatellut olevani. Toisena esteenä oli puomi, josta saatiin ylösmenokontaktivirhe, karkasi puolesta välistä alastuloa edessä olevaan putkeen väärästä päästä. Kiitos ja näkemiin siis! Ei kuunnellut sitten tippaakaan!

Lähdettiin sitten kunnon lenkille tuulettamaan tunteita. Hallista oli onneksi vapautunut häkki, johon pystyin laittamaan Betten väliajaksi. Rauhoittui sinne suhteellisen hyvin, kun vielä löysin peiton, jolla saattoi häkin peittää.

Toisen radan tuomarina oli Harri Huittinen ja radalla tietenkin pöytä. Este, jota ei vaan jostain syystä muista treenata. Paitsi, että tuli tiistaina käytyä omalla hallilla ottamassa sitä. Ei vaan ollut silloinkaan helppoa saada Betteä pysähtymään pöydälle. Omaa vuoroa odotellessa se oli nyt kuitenkin rauhallisempi ja saatiin kokoonkutsujaltakin lupa odotella hieman kauempana, kun edellinen koira oli radalla. Yritti se silti varastaa radalle, mutta sain sen kuitenkin karjaistua takaisin. Toisella yrityksellä pääsi kuitenkin livahtamaan ennen aikojaan ja jäin eri puolelle kuin olin ajatellut. Keinu onneksi onnistui ja sain hieman siinä kiinni. Pussiin se meinasi taas sotkeutua ja takakulman hypyillä hieman liukasteli. Toisessa takakulmassa olleelle putkelle luulin saaneemme kiellon, kun hieman olin hidas keppien jälkeisessä valssissa ja Bette kääntyi sen takia seuraavalta esteeltä liian aikaisin. Onneksi sain sen kuitenkin pelastettua putken oikeaan päähän. A:n kontaktit oli hyvät ja sain sen hyvin käännettyä seuraavalta hypyltä pituudelle. Siinä jäin kuitenkin hieman jälkeen, enkä päässyt jarruttamaan tarpeeksi pöydälle, josta sitten sujahtikin samantien alas, eli siitä vitonen. Pöydältä jatkettiin puomille, jossa taas hyvät kontaktit (vaikkei kuitenkaan pysähtynyt alastulolle) ja maalihyppy. Luulin siis, että tulos olisi 10, mutta saatiinkin virhe vain pöydältä. Joten sillä vitosella sijoituttiin sitten neljänsiksi.

Ihan hyvää kokemustahan tuo oli. Matolla pitäisi kyllä päästä treenaamaan, jos talvella meinaa mattohallisissa kisoissa käydä. On se kuitenkin ihan erilainen alusta kuin hiekka. Pelottaa vaan, että tuo elikko teloo itsensä, kun ei osaa matolla kynsiänsä käyttää. Treenattavaa siis edelleen riittää: lähtökontrolli, pöytä ja pussi nyt tulee tärkeimpinä mieleen. Huomattiin kyllä jo keskiviikon treeneissä, että Bette ei osaa kunnolla pussia suorittaa. Yrittää nostaa päätänsä ylös jo puolessa välissä pussia ja siksi meinaa sinne aina sotkeutua.

Seuraavat kisat varmaan käydään vasta mammaloman jälkeen... Nyt sitten treenataan kovasti juoksuun ja astutukseen asti. Ja kelkkaillaan tietysti! ;)

Käytiin vielä kotiin lähtiessä Åsan kanssa katsomassa Sokeria Mallun tallilla ja "ilmoittautumassa", että hengissä ja liikkeessä olen syksyn onnettomuudesta huolimatta. Kyllä se Sokeri vaan on ihku!

perjantai 31. joulukuuta 2010

Uusi talviharrastus ;)

Autotallin perukoilta löytyneelle potkukelkallekin on vihdoin käyttöä. Nyt kun tuota lunta tuntuu täälläkin piisaavan, niin pitihän se kelkka sieltä autotallista ulos kaivaa. Bette näyttäisi nauttivan yli kaiken, kun pääsee kerrankin lenkillä juoksemaan niin kovin kuin vain kintuista pääsee. Kuskia hieman vauhti välillä hirvittää, mutta hyvin on neiti oppinut hiljentämis- ja suuntakäskyt. Toivottavsti tästä liikuntamuodosta saa nauttia vielä tulevinakin talvina!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2011!