Heti uuden vuoden päivän aamuna lähdettiin Åsan kanssa ajelemaan Hyvinkäälle agilitykisoihin. Mikäs sen mukavampaa kuin päästä kisaamaan lämmitettyyn halliin.
Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Anne Huittinen. Hiukan tuli kiire rataantutustumiseen, kun kaikki muut olivat jo radalla, kun itse pääsin hallin ovesta sisälle. Rata vaikutti ihan mukavalta mentävältä. Hieman olin vain itse epävarma siitä, missä vaiheessa hakisin koiran halliin sisälle. Mehän ei olla aikaisemmin kisattu vieraissa halleissa. Onneksi Hyvinkään koiraurheilukeskuksessa on hyvin tilaa ja kisarata vasta aivan hallin perällä, joten ei tarvitse aivan radan reunalla yrittää lämmitellä koiraa. Hain Betten sitten hyvissä ajoin ja otettiin hieman seuraamista ja käännöksiä alkuun. Tuntui ihan hyvältä, eikä ihan mahdottomasti nostanut vielä kierroksiaan. Lämmittelyesteillä kävin pikkuisen kokeilemassa, kuinka mattoalusta pitää, eikä siinä ainakaan vaikuttanut liukkaalta. Alkoi sitten neidillä kierrokset nousta, kun jouduttiin vielä odottelemaan vuoroamme. Lähtöön oli vielä rakennettu "karsinat", jonne piti mennä jo muutamaa koirakkoa ennen. Meitä ennen radalla oli aika äänekäs bortsu, joka tietenkin kiihdyttää Betteä vielä entisestään. Ahtaassa tilassa sitä oli aika vaikea saada takaisin hanskaan... Niinhän siinä sitten kävi, että Bette oli aivan täpinöissään, kun lähtöön päästin ja karkasi radalle ennen kuin olin siellä, missä olin ajatellut olevani. Toisena esteenä oli puomi, josta saatiin ylösmenokontaktivirhe, karkasi puolesta välistä alastuloa edessä olevaan putkeen väärästä päästä. Kiitos ja näkemiin siis! Ei kuunnellut sitten tippaakaan!
Lähdettiin sitten kunnon lenkille tuulettamaan tunteita. Hallista oli onneksi vapautunut häkki, johon pystyin laittamaan Betten väliajaksi. Rauhoittui sinne suhteellisen hyvin, kun vielä löysin peiton, jolla saattoi häkin peittää.
Toisen radan tuomarina oli Harri Huittinen ja radalla tietenkin pöytä. Este, jota ei vaan jostain syystä muista treenata. Paitsi, että tuli tiistaina käytyä omalla hallilla ottamassa sitä. Ei vaan ollut silloinkaan helppoa saada Betteä pysähtymään pöydälle. Omaa vuoroa odotellessa se oli nyt kuitenkin rauhallisempi ja saatiin kokoonkutsujaltakin lupa odotella hieman kauempana, kun edellinen koira oli radalla. Yritti se silti varastaa radalle, mutta sain sen kuitenkin karjaistua takaisin. Toisella yrityksellä pääsi kuitenkin livahtamaan ennen aikojaan ja jäin eri puolelle kuin olin ajatellut. Keinu onneksi onnistui ja sain hieman siinä kiinni. Pussiin se meinasi taas sotkeutua ja takakulman hypyillä hieman liukasteli. Toisessa takakulmassa olleelle putkelle luulin saaneemme kiellon, kun hieman olin hidas keppien jälkeisessä valssissa ja Bette kääntyi sen takia seuraavalta esteeltä liian aikaisin. Onneksi sain sen kuitenkin pelastettua putken oikeaan päähän. A:n kontaktit oli hyvät ja sain sen hyvin käännettyä seuraavalta hypyltä pituudelle. Siinä jäin kuitenkin hieman jälkeen, enkä päässyt jarruttamaan tarpeeksi pöydälle, josta sitten sujahtikin samantien alas, eli siitä vitonen. Pöydältä jatkettiin puomille, jossa taas hyvät kontaktit (vaikkei kuitenkaan pysähtynyt alastulolle) ja maalihyppy. Luulin siis, että tulos olisi 10, mutta saatiinkin virhe vain pöydältä. Joten sillä vitosella sijoituttiin sitten neljänsiksi.
Ihan hyvää kokemustahan tuo oli. Matolla pitäisi kyllä päästä treenaamaan, jos talvella meinaa mattohallisissa kisoissa käydä. On se kuitenkin ihan erilainen alusta kuin hiekka. Pelottaa vaan, että tuo elikko teloo itsensä, kun ei osaa matolla kynsiänsä käyttää. Treenattavaa siis edelleen riittää: lähtökontrolli, pöytä ja pussi nyt tulee tärkeimpinä mieleen. Huomattiin kyllä jo keskiviikon treeneissä, että Bette ei osaa kunnolla pussia suorittaa. Yrittää nostaa päätänsä ylös jo puolessa välissä pussia ja siksi meinaa sinne aina sotkeutua.
Seuraavat kisat varmaan käydään vasta mammaloman jälkeen... Nyt sitten treenataan kovasti juoksuun ja astutukseen asti. Ja kelkkaillaan tietysti! ;)
Käytiin vielä kotiin lähtiessä Åsan kanssa katsomassa Sokeria Mallun tallilla ja "ilmoittautumassa", että hengissä ja liikkeessä olen syksyn onnettomuudesta huolimatta. Kyllä se Sokeri vaan on ihku!
