Taitavat jälkikoirat

Maanantaina saatiin taas Merjasta jälkitreeniseuraa, joten metsään suunnattiin jälleen.

Bette jäljesti n.150m kaarroksen makkaroilla ja kahdella kepillä höystettynä. Alussa ja lopussa oli melkoisesti muurahaisia, mutta ne eivät onneksi neidin menoa haitannut. Hinku jäljelle alkaa olla aivan mahdoton, kaksin käsin saa pidellä alkuun vietäessä. Olen siltä kuitenkin vaatinut katsekontaktin ennen lähetystä, joka sentään onnistuu joten kuten. Alussa makkaroita oli joka askeleella ja tällä kertaa malttoi jopa syödä lähes kaikki. Ensimmäiselle kepille asti sai jarruttaa kaikin voimin, jotta ei olisi rynnännyt miljoonaa. Kepin taas merkkasi, mutta toi vasta pyydettäessä. Kepin jälkeen oli taas pätkä makkaroita joka askeleella ja meno rauhoittui kummasti. Jäljesti loppuun tosi tarkasti ja söi jopa likipitäen kaikki namit. Loppu kepin otti jopa suuhun, mutta olisi kyllä jatkanut reippasti eteenpäin... Lauantain peltojälki teki sille siis tosi hyvää. Pitäisi vaan treenata pellolla enemmän. Kyllä tuosta taitaa kuitenkin ihan kelpo jälkikoira tulla.

Cadolle Merja teki n.400m jäljen. Jana oli tällä kertaa lyhyt ja pojalla olisi tietysti tällä kertaa ollut intoa singota vaikka maailman ääriin. Meni siis reippaasti jäljestä yli, mutta palasi itse takaisin ja otti oikean suunnan. Ihan tyytyväinen saa olla, että eteni reippaasti jäljellä. Hieman pelkäsin, että peltojälki sekoittaa taas sen metsässä jäljestämisen, eikä etene ollenkaan. Ensimmäinen kulma oli terävähkö, jossa hieman tarkisteli, muut kulmat meni hienosti. Kaikki 6 keppiä löytyi, tosin viimeisen vasta malttoi ilmaista kunnolla mennen itse maahan. On se kyllä jännä, kuinka koira jäljestää aivan eri lailla pellolla kuin metsässä. Cado menee pellolla häntä alhaalla ja nenä tiukasti maassa, kun taas metsässä häntä huiskii ja nenä on maassa vain silloin kun on todella tarvis. No, tyylistä viis, tärkeintä että kepit löytyy. Taidetaan nyt kuitenkin pysyä siellä metsän puolella. Hyvä tietää, että voi sitä tarkkuutta kuitenkin pellolla treenata.