Kahdelta pojalta puuttuu vielä kodit. Tiedustelut 0405071184/Kati tai 0403564420/Henkka.
maanantai 23. toukokuuta 2011
Ihanaa loma!
Kuorolaulu alkoi tänään onneksi vasta 5.45. Eilenhän septetti aloitti äänenavaukset jo 4.13... Aamu alkoikin pentusilla pihalla kaatosateessa. Eivät kyllä pahemmin välittäneet, vaikka uitetuilta rotilta näyttivätkin sisälleoton aikaan.
Illalla olikin tyttöjen aika päästä kokeilemaan remmissä kävelyä.
Elsa (siis "pinkki" tyttö) sai aloittaa kierroksen. Pienellä houkuttelulla lähti mukaan tiellekin asti. Ohi ajanut auto hieman ihmetytti, mutta ei sentään mitään paniikkia saanut. Pyöräilevästä lapsesta ei välittänyt ollenkaan. Takapihalla leikittiin lopuksi pallolla ja vetonarulla. Narun jopa tuo takaisin, kun hiukan houkuttelee.
"Lila" tyttö kulki kuin olisi koko elämänsä remmissä kävellyt. Tosin koitti jo välillä roikkua remmissä ja housunlahkeissakin kiinni. Leikkiessä tuo narun takaisin revittäväksi, eikä edes mene kovin kauaksi voitettuaan lelun itselleen.
"Mustalle" tytölle osuikin eniten erikoisuuksia matkalle. Seuraa kyllä mukana mukavasti, mutta aikalailla saa itse pitää ääntä, ettei lähde omille teille tutkimusmatkalle. Vastaan tuli vieras koira, joka yritti hieman ärhennellä. Mustis vain istui ja katseli koiran perään. Liikkuva autokaan ei aiheuttanut mitään reaktiota. Taitaa siis olla nartuista kaikkein rohkein! Eihän se eilenkään juurikaan reagoinut rämisevän purkin pudottamiseen.
"Vihreä" poika pääsi tänään uusinta kierrokselle, kun ei eilinen remmissä kulkeminen oikein ottanut sujuakseen. Sama homma tänään, jos remmi on mulla kädessä ei lähde mukaan, istua jököttää vain paikoillaan. Panta kaulassa ja remmi maassa tulee kyllä mukana ja leikkiikin hienosti, mutta kun remmi hiukankin kiristyy tulee stoppi. Aloitettiin sitten "imutus"-seuraamisharjoitukset juustopalan voimin ja näin kulkeekin hyvin mukana. Vapaana kyllä seuraa mukana mukavasti. Jostain syystä ei vain tunnu tykkäävän pienestäkään paineesta kaulassa.
Hienojahan nuo lapset ovat kaiken kaikkiaan. Kuusi seitsemästä kuitenkin käveli jo ensimmäisellä kerralla remmissä kuin vanhat tekijät! Henkka harjasi tyttöjen lenkkeilyn aikana koko porukan ja olivat kaikki käyttäytyneet hienosti. "Vihreä" poika oli jopa kivunut takaisin syliin kerjäämään lisää harjausta :).
Toivottavasti huomenna olisi kaunis ilma, niin lähdetään koko porukan voimin käymään mökillä.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
"Isukki" kävi kylässä
"Vihreä" ei oikein innostunut ajatuksesta, että pitäisi mennä sinne minne mamma haluaa, vaan olisi mieluiten mennyt omia suuntiaan. Eiköhän se siitä lähde sujumaan, kun harjoitellaan. Leikkiessä vetolelulla aloittaa heti aikamoiset ärinät ja kun lelun voittaa lähtee omille teilleen. Vaihtoi kyllä narun sujuvasti palloon ja päinvastoin.
"Keltainen" kulki heti kuin vanha tekijä :). Käytiin asfaltilla asti, eikä kaivonkansikaan paljon hetkauttanut. Leikkiessä meinasi tulla ongelma, kun pallo suussa ei oikein voinut tarttua naruun. Eikä kyllä naru suussa saanut oikein pallostakaan otetta... Osasi muuten tehdä isomman tarpeensakin remminpäässä!
"Punainen" vaati hieman enemmän houkuttelua aluksi, mutta samainen "kierros" saatiin kyllä tehtyä kuin "keltaisen" kanssakin. Leikkii hyvin sekä pallolla että narulla. Ja osasi tehdä molemmat tarpeensa kytkettynä ;).
"Sininen" poika myös vaati aluksi hieman houkuttelua, jotta kuljettiin samaan suuntaan. Hienosti lähti kuitenkin remmeily sujumaan. Leikkiessä yllätti positiivisesti, kun vetonarun voitettuaan toi sen houkutellessa takaisin revittäväksi. Pallonkin kanssa tuli kohti. Hieno mies siis!
Niin että oliskohan se sitten sininen? Tai punainen? Vai ehkä keltainen? Mut on siinä vihreessäkin jotain kiehtovaa...
Huomenna olisi sitten tyttöjen vuoro päästä "kävelylle"!
lauantai 21. toukokuuta 2011
Iltahepuli
Hiukan on jäänyt blogipäivitykset vähälle töihin paluun jälkeen. Iltaisin ei vain ole aikaa, eikä oikein jaksakaan tänne kirjoitella.
Pentuset kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Todella tasaiselta pentue tuntuu varsinkin luonteiden osalta. Vaikea noista on valita se kotiin jäävä uros...
Tytöillä on jo kaikilla omat tulevat kodit. Kaksi poikaa olisi vielä vailla omaa aktiivista ja mielellään harrastavaa kotia. Jos siis tiedät jonkun, joka kaipaisi maailman ihaninta groenedaelia, niin vinkatkaa ;)
Sisäinen Renny Harlin heräsi jällen ja sain aikaiseksi pienen videopätkän tiistai-illan iltahepulista. Ikää pennuilla on siis kahta päivää vaille kuusiviikkoa.
Pentuset kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Todella tasaiselta pentue tuntuu varsinkin luonteiden osalta. Vaikea noista on valita se kotiin jäävä uros...
Tytöillä on jo kaikilla omat tulevat kodit. Kaksi poikaa olisi vielä vailla omaa aktiivista ja mielellään harrastavaa kotia. Jos siis tiedät jonkun, joka kaipaisi maailman ihaninta groenedaelia, niin vinkatkaa ;)
Sisäinen Renny Harlin heräsi jällen ja sain aikaiseksi pienen videopätkän tiistai-illan iltahepulista. Ikää pennuilla on siis kahta päivää vaille kuusiviikkoa.
perjantai 13. toukokuuta 2011
Tuloksia ulkomailta
Pentusten isän puoliveli, Groguard Chaos of Dark Nebulae, on suorittanut Kanadassa suojelun ykkösluokassa koulutustunnuksen SchH1

Kadonneita postauksia
On tämä tietotekniikka ihmeellistä! Pari viimeistä postausta on kadonnut jäljettömiin. Yritetäänpä laittaa eilen lähetetty video uudestaan...
perjantai 6. toukokuuta 2011
Ensimmäinen ulkoilu
Meidän pentuset olivat kuin Korkeasaaren leijonanpennut - pääsivät tänään ensimmäisen kerran tutustumaan ulkomaailmaan. Reippaasti käyttäytyivät kaikki. Osasivat jopa pissiä ja kakkiakin pihalle! Nurtsi vaan taitaa olla jo liianpitkä, kun välillä näyttivät kompastelevan ruohonkorsiin ;)
Tässä pari videonpätkää ja muutama kuva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)